Sunday, January 07, 2007

Keskustelutyylistä, eli ei-enää-etnisyydestä

"Eri ihmisillä on erilainen näkemys samojen puheenvuorojen trollaavuuden tasosta. 'Raamattu on satukirja' olisi monien mielestä trollausrepliikki, mutta minun mielestäni Raamattu nyt vain sattuu olemaan kokoelma enimmäkseen mielisairaiden ihmisten kirjoittamia, hallusinaatioihin perustuvia satuja."

Onhan se minustakin kaunokirjallisuutta, eikä edes erityisen hyvää sellaista, muuta tämän asian ilmaiseminen näin ei aina ole järkevää tai kohteliasta ja kontekstilla on väliä. Jos sanot näin omassa blogissasi, toisen ateistin blogissa tai neutraalissa julkisessa keskustelussa, se on ihan normaalia mielipiteen ilmaisemista. Jos sanot näin suoraan ihmiselle jonka tiedät tai oletat olevan uskonnollinen, sitä helposti ja syystä tulkitaan henkilökohtaiseksi hyökkäykseksi. Uskonnollisellekin ihmiselle voi ilmaista tän asian mutta se taas vaatii kontekstia ja hienovaraisuutta.

"Se riippuu kyseisten ihmisten omasta persoonallisuudesta, heidän rehellisyytensä asteesta, heidän älykkyystasostaan, heidän itsetuntonsa vahvuudesta jne."

Ja kaikkien eniten heidän peelonsietokyvystään.

"Rationaaliset ja vahvat ihmiset osaavat keskustella asiasta takertumatta lillukanvarsiin, kuten esim. johonkin yksittäiseen poliittisesti epäkorrektiin sanavalintaan. Jos kerron neekereiden tekevän USA:ssa 7 kertaa enemmän henkirikoksia per capita kuin valkoiset ihmiset (lähde: USA:n oikeusministeriö), opponentin ei kannata takertua sanaan 'neekeri'."

Jos ne varsinaisesti haluaa keskustella aiheesta, niin toki osaavat. Jos ne sen sijaan esimerkiksi haluavat vaihtaa aiheen mustien rikollisuudesta sinun kielenkäyttöösi, niin yksittäiseen poliittisesti epäkorrektiin sanavalintaan takertuminenhan on ihan rationaalista toimintaa, mutta miksi sinä haluaisit antaa niille tämän mahdollisuuden?

Jos sen sijaan kyseessä ei ole yksittäinen sana joka on tullut poliittisesti epäkorrektiksi viime vuosina, vaan selvä tahallinen röyhkeys (esim. jos käytät sanaa "mutakuono" tai haukut jokaista vastapuolen argumenttia "tyhmäksi" tai "roskaksi" sen kummempia selittämättä), niin "tyyppi kuulostaa ihan ääliöltä -> tyyppi on todennäköisesti ääliö" ei mielestäni ole mitenkään epärationaalinen päättelyketju.

Ymmärrän toki että sinusta on mielekästä keskustella ihmisten normaaleista käytöstavoista ja kohteliasuudesta piittamatta, ja että sanot suunnilleen "sellainenhan minä olen, sanon asiat suoraan ja usein aivan tarkoituksellisen provosoivasti, ota tai jätä", ja sinulla on siihen toki täysi oikeus, mutta silloin kannattaa olla varautunut siihen että suuri osa ihmisiä sanoo "ok, jätän", ja on ihan turhaa syyttää tästä heidän oletettua heikkoutta, epärationalisuutta, epärehellisyyttä, älykkyysosamäärää tai lapsuuden traumoja.

"Jaahas. Olen tehnyt tuollaista yhden kerran elämässäni yhdelle ihmiselle eli Särelälle viisi vuotta sitten. Ilmeisesti Särelälle jäi asiasta niin hirveä trauma, että asiasta pitää valittaa vielä vuosikausia jälkikäteen. (Oletan, että et kuullut tuota asiaa tuoreeltaan silloin 5 v sitten.)"

Itse asiassa kuulin tuon asian vuosia sitten mutta en voi muistaa oliko se juuri silloin 5 vuotta sitten. Jos koet aiheuttaneesi Särelälle traumoja, niin saanko kysyä oletko pyytänyt anteeksi?

"Jos joku pitää tuollaista olennaisena piirteenä minussa, se kertoo hänestä paljon, paljon enemmän kuin minusta."

Ja mitä se kertoo?

Itse asiassa IMO yleensä se että A on pitkään vihainen B:lle jostain tietystä suht. pienestä asiasta kertoo niiden suhteesta paljon enemmän kuin kummastakaan niistä: mitä vähemmän tärkeä B on ollut A:lle ennen sitä, sitä pitemmin sille ollaan vihaisia sen jälkeen. Olen itsekin pistänyt ei-muutenkaan-kovin-mukaviin puolituttuihin välit poikki samanlaisista asioista joista olen oikeille kavereilleni vain murissut.

"Mainitsin ne livetutut ihan vain siksi, että joskus mahdollisesti törmätessämme et yllättyisi jonkun tuntemattoman nettipersoonan äkillisestä inkarnoitumisesta jollain baarikierroksella."

Joo, en ylläty.

No comments: