Friday, April 15, 2005

Ydinvoima-asiaa, erittäin tärkeää

Anteeksi että lähetän tämän tälle listalle mutta kyseessä on erittäin tärkeä asia. Välittäkää eteenpäin. Teidän on lähetettävä tämä viesti eteenpäin ainakin kymmenelle ihmiselle, muuten teille voi tapahtua ydinonnettomuus.

Kuten kaikki tietävät, vaikka muualla maailmassa ja varsinkin Euroopassa viimeiset ydinvoimalat suljettiin jo vuonna 1066, Suomessa ylikansallisen pääomat edustajat ovat onnistuneet painostamaan hallituksen rakentamaan jo kuudettatoista ydinfuusiovoimalaa.

Tämä on kauhea tragedia sekä Suomelle että koko Euroopalle. Kaikki ydinjätteet aivan varmasti heitetään Itämereen, jossa tämän takia on jo kehittynyt lohia joilla on yksi pää edessä ja toinen takana, eikä yhtään pyrstöä. Sen lisäksi sähkö joka tulee ydinvoimaloista välittömästi aiheuttaa käyttäjilleen paljon synnynnäisiä sairauksia, sekä saa ihmisiä, mukaanlukien miehiä, synnyttämään kaksipäisiä lapsia, päinvastoin kuin puhdas sähkö joka tulee töpselistä.

Meidän on heti vaadittava laajamittaista investoimista uusiutuvaan energiaan, esimerkiksi ikiliikkujan kehittämiseen tai sähkön tuottamiseen polkupyörien avulla.

Meidän on toimittava nyt - muuten Suomesta tulee energiapolitiikan takapajula keskiaikaisine ydinvoimaloineen, ylikansallisen pääoman villi länsi ja atomijätteiden hautausmaa!

Marja Buggeroff, Spämmääjät Atomivoimaa Vastaan
Matti Rivomieli, Naiset Ikiliikkujien Puolesta
Anna En-Anna, Kukkahattuihmiset Kaiken Hyvän Puolesta ja Kaikkea Pahaa Vastaan

No comments: